Eilen ja toissapäivänä meillä oli ADR-koulutusta. Oli kyllä kuiva aihe. Toissapäivänä meinattiin ottaa jo yhteen opettajan kanssa. Oli sen verran utelias, että tutkaili meidän päiväkirjaa. Kun meillä muutamalla on poissaoloja, niin hän heti alkoi moralisoimaan, että koulussa on pakko olla läsnä, kun työvoimatoimisto määrää ja vahtii. Siitä nousi suurin haloo, että Höntti oli kirjoittanut päiväkirjaan, että meillä on lupa ollut poissaoloon. Hän kehtasi kysyä syytä poissaoloon. Alkoi pikkasen pahasti nyppimään, ettei tämän Uteliaan Opettajan tarvi tietää syytä miksi joku on ollut poissa koulusta. Etenkään kun poissaolot eivät ole olleet hänen tunneilta. Minä en poissaolojani selittele kenellekään muulle kuin Höntille ja työvoimatoimiston tätille. Se saa myös Uteliaalle Opettajallekin riittää. Piste. Kenenkään ei tarvitse meille moralisoida, että miten me toimitaan, kun kaikki meistä on täysi-ikäisiä ja täysijärkisiä, eikä meistä kukaan ole tekemässä mitään laitonta. J sitä paitsi, Utelias Opettaja ei todellakaan tiedä mitä me ollaan sovittu työkkärin tätin ja Höntin kanssa, kun pidettiin huhtikuun alkupuolella palveria.

Tänään meillä on hygieniapassikoulutusta. Minun ei tarvitsisi välttämättä olla täällä istumassa, mutta en saanut sovittua mitään muuta "järkevää" takemistä täksi päiväksi. "Järkevä" tekeminen olisi ollut työharjoittelua tai vastaavaa. Mutta totesin, ettei minun yhdeksi päiväksi kannata kotipaikkakunnalle mennä, kun huomiseksi pitää tulla kuitenkin takaisin. Tänään minun ei saa osallistua tenttiin, kun minulla on jo passi taskussa, eikä minulla ole tarvetta vaihtaa korttiin nimeä ja todistus on tallessa.