Tänään ei oikein kenelläkään ollut intoa istua luokassa kertaamassa tuttuja, turvallisia ja itsestään selviä asioita. Kun kaksi lähti uusimaan ADR-tenttiä, niin otettiin puheeksi meidän turhautuminen erittäin suureen teoriatuntimäärään sekä epätasa-arvoisesta ajattamisesta. Saatiin nyt ääni ainakin kuuluviin, mutta odotellaan jännityksellä, että toteutuuko meidän toiveet edes osittain. Ensimmäiset muutokset ovat jo tehty: Höntti tulisi tiistaina puu- tai kasettiautolla Pelloon ja me päästäisiin harjoittelemaan auton lisälaitteiden käyttöä ja torstaina Höntin pitäisi tuoda linja-auton maksupäätteet, jotta päästäisiin niitäkin testailemaan. Meille jo alun alkaen lupailtiin mahdollisuutta suorittaa trukkikortti, mutta lukujärjestykseen trukkitunteja ei ole vielä sijoitettu. Lukujärjestys on valitettavasti täytetty vähemmän tarpeellisilla teoriatunneilla. Kun meillä pitäisi olla toinen ajokorteista suoriteetuna syyskuun alkuun mennessä ja sen jälkeen lähdetään kahden kuukauden työssäoppimiseen. Toisen työharjoittelun jälkeen meidän pitäisi aloittaa toisen kortin suorittaminen, niin missähän vaiheessa me keretään se trukkikortti suorittaa? Ja kun meille jo tarjottiin, että voitaisiin harjoitella hitsaamista. Minun mielestä sitä ei linja-autonkuljettajan tarvitse opetella laisinkaan. Se, että meille opetetaan pieniä "perushuoltoja" ja tienpäällä sattuvien pikku vikojen korjausta, niin kuuluu asiaan, mutta hitsaaminen ei kuulu tähän kategoriaan! Meistä pitäisi tulla kuljettajia, eikä korjaajia.  Tätä asiaa, kun miettii niin alkaa verrenpaine kohoamaan.....