Oli pikkasen väsy päivä tänään. Viimeyönä ei tullut juurikaan nukuttua. Yksin ei osaa nukkua ja kaksin ei malta.

Tänään meillä oli ensiapu kakkosen ensimmäinen päivä. Oli muuten huomattavasti parempi opettaja kuin ensiapu ykkösessä. Ainut huonopuoli tässä "uudessa opettajassa" oli se, että hän puhui meille välillä kuin esikoululaisille, siis melkein lässyttämällä. Pariin otteeseen särähti oikein pahasti korvaan sen puhetyyli, mutta tänään tuli ainakin enemmän oppia kuin koko ykköskurssin aikana yhteensä.

Huomenna meillä on taas pitkästä aikaan ajopäivä. Voi ollakin vähään aikaan viimeinen ajopäivä. Ensiviikolla meillä on työkoneen näytöt ja ensiapu kakkosen toinen päivä ja sen jälkeen meillä alkaa kuuden viikon työoppiminen. En vielä tiedä menenkö työoppimaan Tornioon vai jäänkö Pelloon. Mielummin menisin kylläkin Tornioon, niin ei tarvitsisi maksaa kahdesta asunnosta. Huomenna saan kuulla, että saanko Torniosta paikan vai en. Mutta huomenna kun on ajopäivä, niin toivon taas pitkästä aikaan, että Suosikki ajattaisi huomenna minua. On kyllä huomiseksi myös toinenkin toive; huomiset ajot kun merkataan "pappiajoiksi", =ammattipätevyysajoiksi, niin voitaisiin hyvällä syyllä ajaa Tornioon ja minä voisin samalla jäädä hoitamaan työoppiseen liittyvät asiat. Sen jälkeen voisin jäädä hyvällä omallatunnolla kotiin.