Oltiin tänään koko päivä taas vaihteeksi Rovaniemellä. Suoritettiin trukkikortti. Mitähän linja-autokuljettaja tekee trukkikortilla? Oletan, ettei mitään. Mutta kun trukkikoulutus ja -kortti sisältyy koulutukseen, niin sehän tuli sitten suoritettua. Teoriakoe ei mennyt ensimmäisellä kerralla läpi, jäi yhden pisteen päähän. Ei muuten harmittanut yhtään. ihan aikuisten oikeesti ei yhtään, nimittäin pää on edelleen täynnä räkää, joten en oikein jaksanut lukea koe kysymyksiä, enkä tainnut myöskään ihan oikein ymmärtää kysymyksiä. Toisella kerra meni vielä huonompaan suuntaan, mutta kolmannella kerralla koe meni lähes täydellisesti. Tuli vain yksi miinus piste, eli sain sain pistettä vaille täydet pointsit. Naureskelin tuloksen kuultuani, että tarkoitukseni oli tehdä koulun ennätys trukkikokeen yrittämisessä. Nykyinen ennätys on, että viidennellä kerralla tentti on mennyt läpi. Yritin sihdata, että olisin saanut vasta kuudennella kerralla tentin läpi, mutta ei ihan onnistunut. Jouni-Pouni tokaisi, ettei ollut hänen vikansa, että tentti meni jo kolmannella kerralla läpi. Trukin ajokoe meni niinkin hyvin putkeen. Olen kerran aikaisemmin ajanut trukilla, eli viikko siiten koululla. Nyt piti ajokokeessa 6m x 6m (36m2) alueella siirtää nurkissa olevat lavat vastakkaisiin nurkkiin. Tiesin jo heti kättelyssä, että kannattaa aloittaa matalimmista lavaoista ja sitten siirtyä korkeaampiin lavoihin. Siirrossa piti käyttää tekniikkaa, että trukin piikin kärjellä vähän siirtää lavaa kulmittain ja vasta sitten lähtee siirtämään seuraavaa nurkkaa kohti. Olihan se aikamoista siksaksia, joutui ajamaan eteen- ja taaksepäin. Ei ainakaan Jouni-Pouni sanonut, että ajo olisi mennyt hylkyyn, joten oletuksena on, että trukkikortti on nyt suoritettu.

Huomenna mulla on viimeinen ajoharjoituspäivä ennen inssiä. Ja tänään selvisi, ettei Suosikki ajata minua, enkä saa ajaa yksin. Juodun huomenna autoon Höpöttäjän kanssa, ajattajasta ei ole vielä ihan varmuutta, mutta Jouni-Pouni tai sitten Toni-Poni. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa, kun sen kanssa tiedän yhteistyön jo onnistuvan. Se on kuitenkin tiedossa, että vitonen on huomenna meidän käytössä. Tästä asiasta keskusteltiin vähän isommalla opettajien porukalla. Vähäsen protestoin sitä, että kenen kanssa joudun samaan autoon. Tiesin ettei sillä ole merkitystä, on vaan yritettävä jaksaa ja sietää. Toivottavasti huominen ajo ei mene sen vuoksi plörinäksi! Jos Höpöttäjä innostuu hirveän pajon puheleen omiansa ja liian lennokkaita juttuja, niin todennäköisesti rääkäisen sille melko pahasti.

Vaikka tänään oli tosi pitkä päivä, Matkattiin Rovaniemelle kahdeksaksi, eli "omalla autolla" meni melkein puolitoista tuntia ja päästiin vasta neljän jälkeen lähtemään takaisin Pelloon. Olin tosi väsynyt, onneksi minun ei tarvinnut ajaa. Koko matkaan meni yksitoista (11) tuntia.  Seija onneksi käytti minua sen verran ruokakaupassa, että sain illaksi vähän evästä. Kävin ostamassa porsaankyljyksiä. Marinoin niitä valkosipulilla, pippurilla, suolalla ja ihan pienellä määrällä punaviinietikkaa. Menin pihalle grillaamaan. Maistuivat erittäin hyvältä! Onhan tämä yksinään grillailu tietysti vähän tylsää, mutta enpähän olisi jaksanut tehdä mitään sisälläkään. Nyt alkoi aurinko paistamaan ja lämittää se vielä vähän. Nyt pitää mennä vielä laittamaan sauna lämpiämään, jotta saa päin pölyt puhdistetua nahkasta kunnolla!