Nyt jo on sunnuntai. Enkä ole saanut tänä viikonloppuna mitään aikaiseksi! Ainut hyvä asia on ollut se, että olen saanut nukuttua kunnolla moneen viikkoon. En mielestäni ole kärsinyt stressistä, mutta neljään viikkoon en ole nukkunut kuin 2-4 tuntia vuorokaudessa, muutamaa yötä lukuunottamatta. Mutta nyt olen saanut kahtena peräkkäisenä yönä nukuttua kymmenen tuntia putkeen, ilman yhtäsainuttakaan yöheräämistä. Tämä olisi melkein jo juhlimisen paikka! Nyt tuntuu virkeältä ja pirteältä. Mutta miksi ihmeessä viikonloppu on näin lyhyt? Vain kaksi päivää. Nyt ainakin kaipaisin kolmatta ja jopa neljättä peräkkäistä vapaapäivää, jotta saisin vielä siivottua, tiskattua, laitettua ruokaa ja pestyä pyykkiä. Liikaa tekemättömiä töitä, mutta liian vähän aikaa. Meneekö tämä laiskuuden piikkiin? Vai psytyykö sysäämään unettomien öiden piikkiin, ettei joka viikonloppu jaksakaan olla tehokas?

Eilen kävin pikaisesti vanhempien luona. En edes halunnut viipyä siellä pitkään, jottei äiti innostu taas pitkästä aikaan valittamaan joka asiasta. Sitä lähinnä ihmettelin suuresti, ettei äiti puhunut sanallakaan Kollista. Isä sen verran kommentoi, "Ettei pöllömpi!" Joten mitä siitäkin pitäisi sitten ajatella? Luultavammin Kolli teki neutraalin tai vähän positiivisen vaikutuksen, ainakin isään.  Että tämmöinen viikonloppu!