Se oli sitten siinä! Kesti vain kuusi viikkoa. Siis se työssäoppimisjakso. Olisin kyllä viihtynyt huomattavasti pitempääkin. Etenkin, jos ja kun ajaminenkin olisi jatkunut. Töissä tänään oli tosi ruuhkaista. Pää on vielä kahden tunnin vapaalla olon jälkeenkin pyörällä. Aamu oli taas aikamoista haipakkaa, en juurikaan kerennyt taukoja pitämään, mutta kahden jälkeen iltapäivä oli tosi rauhallinen ja helppo. Linjojen välit pystyi ihan kevyesti pitämään taukoa. Ohjaaja oli aamusta ja illasta tunnin "vahtimassa" minun ajamista. Illalla hänen oli oikeaan aivan sama istuiko hän autossa viimeisen lenkin vai ei, mutta eipähän minun tarvinnut viedä autoa Ohjaajalle, vaan hän sai sen samantien mukaansa. Ohjaajan kanssa oli taas vaihteeksi lepposaa höpötellä, vaikkei missään vaiheessa päästy kunnolla puheissa vauhtiin (-> asiakkaita). Ohjaaja on kyllä ollut loistava työhön opastaja. Kaikki tarpeelliset asiat hän kertoi ja/tai näytti. Ja olleensa pois, oli kokoajan puhelimitse tavoitettavissa. Paitsi kahtena arkivapaana, jolloin hän "siirsi" tukivastuun Timpalle. Onneksi ei tarvinnut kovinkaan montaa kertaa hätyyttää puhelimitse, ja pyytää tukea. Ne muutamat kerrat kun jouduin soittamaan, niin tuli ohjeistus ripeästi ja suoraan. Muutamalla kerralla, jos olisin itse ajatellut loogisesti ja/tai järkevästi, niin ei välttämättä olisi tarvinnut edes soittaakaan. Niillä kerroilla tuli tarve ja halu varmistaa, että teen asiat oikein, eli niinkuin firmassa on tapana. Tuollaisen henkilön ohjauksessa kyllä oppii, jos itsellä on halu jotain oppia. Vaikka oppi tuli pääsääntöisesti tekemisen ja työn kautta, mutta työn kautta parhaiten oppii. Virheitäkin sai tulla, "kunhan" niistä otti opiksi. Eikä virheitten tekemisistä ilkuttu, eikä osoitettu sormella. Ehkä se tärkein oppi oli se, että kokeneemmallekin kuskille sattuu niitä monia ja siitä huolimatta elämä (ja työt) jatkuu.

Oli kuitenkin vähän haikeeta, kun oli viimeinen ajopäivä tässä vaiheessa. Olisin ihan mieluusti vienyt vaikka ihan kokonaan Ohjaajan työpaikan, jos se olisi vain tässä vaiheessa mahdollista. "Sen verran" mukavaa tuo työnteko palvelulinjalla kaupunkialueella on. Kyllä siitä ihan mieluusti ammatin ja työpaikan itselleen ottaisin.

Höntti soitti ja muistutti siitä, että maanantaina pitää olla Pellossa kahdeksalta. Heti sanoin, etten ilmeisestikään ole kuin "vasta" puoli kymmeneltä. Syy siihen on vain se, että joudun menemään julkisilla kulkuvälienillä ja linja-auto on Pellossa vasta tuohon aikaan. Pitää kait tässä miettiä, että kävisinkö "kaappaamassa" auton lainaksi, lähtisinkö jo sunnuntaina vai saisinko jonkun viemään minut Pelloon. Katsotaan nyt, vielä on liian monta vaithoehtoa. Se ainakin selvisi, että lukujärjestykseen merkityt ajopäivät on mahdollista ajaa firman ajoja. Se on mahdollista, että voin ajaa ne päivät tälle firmalle, jossa olin työssäoppimassa, mutta asiasta ei juurikaan keskusteltu, mutta se on mahdollista, jos ajopäivät ovat riittävän ajoissa tiedossa. Pitää asiasta vielä soittaa ja sopia sitten, kun se lukujärjestys on kourassa. Pitää pitää peukkuja pystyssä, että se onnistuisi. Sen verran mielekkääksi koin tuon työn ja työpaikan. Toivottavasti piakkoin pääsen jatkamaan ajohommia. Jostain kumman syystä tuo koulunpenkillä istuminen ei oikein innosta.