Olin taas vaihteeksi tiistain ja keskiviikon Pellossa nauttimassa itseni sivistämisestä. Tiistai niinkin oli mukiinmenevä opin suhteen, vaikka olisin ihan mieluusti tehnyt jotain järkevämpääkin. Satuttiin taas puhumaan yritykseen liittyvistä asioista sekä liikenteen eri asiakirjoista. Keskiviikko on taas pitkästä aikaan ihan hanusrista, ainakin opetuksen osalta. Taas vaihteeksi puhuttiin sellaisista asioista, jotka on jo muutamaan otteeseen käyty läpi. Onneksi tunnilla on mahdollista pitää kannettavaa auki, niin senhän sitten tieää, että suurin osa porukasta surffailee netissä pysyäkseen hereillä.  Keskiviikkona kyllä huomasi, että kolmen tunnin yöunet eivät ole ihan riittävästi. Ajatukset harhaili ja vähän väliä lipsahti kaksimielisiä kommentteja. Heti, kun olin saanut jotain sanottua, niin oli pakko lisätä jotain täsmentävää. Kuten esimerkiksi olin keittänyt kahvia, eikä minua lukuunottamatta kukaan muu kiirehtinyt sitä juomaan. Joten lähes tuntia myöhemmin suustani lipesi: "Onhan se jo seissyt tunnin." Sitten oli pakko lisätä: "Siis se kahvi." Pojat hörähti nauruun ja epäilivät minun tarkoittaneen jotain ihan muuta kuin kahvia. Se kyllä oli yllättävän poikkeavaa, etten oikeastaan vittuillut Höntille ollenkaan. Mutta eipähän tässä enää sitä miestä kovin montaa kertaa tarvitse katella. Toivottavasti ainakin. Ennen vuoden vaihdetta meillä ei ole kuin yksi päivä Hönttiä. Vuoden vaihteen jälkeen meillä onkin erittäin paljon työharjoittelua, eikä ole kuin kahtena päivänä englantia ja pari pakollista ajopäivää, jolloin liukastellaan lisää sekä ajetaan pimeällä. Täytyy tässä alkaa metsästelemään uutta työharjoittelupaikkaa, joen taidan olla niinkuin pikkasen myöhässä. Mutta eipähän se tieto tullut mulle kuin vasta eilen. Mutta ei pidä ottaa tästäkään paniikkia. Luotetaan siihen, että muutaman puhelinsoiton jälkeen se työharjoittelupaikka natsaa jostain. Toivottavasti kuitenkin Torniosta.

Tänään sitten olin taas vaihteeksi hoitamassa asioita. Piti käydä hakemassa uusi väliaikainen ajokortti. Mulle meinattiin lyödä jo uusi ajokortti kouraan. Mutta siitä puutti yksi E-kirjain. Joten he joutuivat kirjoittamaan mulle sen väliaikaisen ajokortin uudelleen, eikä muuten maksanut mitään (normaalisti väliaikainen kortti maksaa 10€), kun moka oli heidän. No, jatketaan sitten sillä huristelua.

Kävin taas pitkästä aikaan morjestamassa Ohjaajaa. Samaan kyytiin eksyi yksi Masa, joka innostui taas möykkäämään mm. wikileaksistä ja Julian Assangen tilanteesta. Onneksi minun ei tarvinnut montaa minuuttia olla autossa, mutta voi Ohjaaja parkaa, joutui kuuntelemaan vielä hyvän tovin ennenkuin Masasta pääsi eroon. Sitten kun pompin uudelleen autoon, niin annoin heti ensimmäisenä rullan jeesusteippiä Ohjaajalle, jotta hän pääsee seuraavalla kerralla teippaamaan Masan suun tukkoon. Jos sekään ei auta, niin täytyy kuskille saada kuulosuojaimet. Sitä miestä ei sitten millään saa hiljaiseksi ja äänikin on turhan kovalla. Ainut vaihtoehto taitaa olla nuijanukutus.

Joten tänään oli melko normi päivä, mutta nyt nauttimaan saunan lämmöstä.