Siitä on kolmisen viikkoa aikaa viimeksi juteltiin Kollin kanssa. Silloin vähäsen sukset ristiin, kun kiisteltiin viikonlopputapaamisista. Pariin otteeseen olen lähettänyt tekstareita Kollille, mutten ole saanut vastausta. Eikä Kolli ole myöskään vastannut minun puheluihin, joten suuttumus on ollut kunnon sfääreissä. Tänään minun olla Rovaniemellä liukkaankelin ajossa. Menin jo eilen Rolloon. Ilmoitin Rolloon menosta pari päivää sitten jo Kollille ja ilmoitin, että tulen käymään.

Eilen illalla oli hieman vaivaantunut tunnelma molemmin puolin, eikä juurikaan päästy juttelemaan, kun miehen lapset olivat isänsä luona käymässä. Joten en jäänyt Kollin luo yöksi, vaan menin koulun asuntolaan nukkumaan. Illasta jäi tosi valju olo. Tänä aamuna oli sitten vähän kurja olo herätessä. Suhtauduin Kollin lähettämään tekstariin melko ristiriitaisesti. Tekstarissa hän toivotteli hyvää ajopäivää. Tekstari kyllä lämmitti ja piristi mieltä hetkellisesti, mutta illan vaivaantuneisuus veti mielen takaisin melko apeaksi. Olen odottavalla kannalla siinä, että meidän, siis minun ja Kollin, välillä tapahtuu tämän jäleen. Sen verran krhno kuva jäi eilisillasta.

Jotain positiivista kuitenkin tapahtui tänään. Nimittäin Suosikki ajatti liukkaankelin harjoituksen mulle ja sain kaikenlisäksi ajaa yksin. Kolme ja puoli tuntia olisi riittänyt kuittaamaan liukkaankelin ajon, eli olisin päässyt jo yhdentoista pintaan pois koulusta, mutta Suosikki ajatti toista tuntia ylimääräistä. Autossa oli ainakin viihtyisää. Taas meidän jutut olivat melko kaksimielisiä. Vähänkin totisempi henkilö olisi varmaan taas syyttänyt meitä seksuaalisesta häirinnästä, sen verran kaksimielisiä meidän puheet oli.