Tiistai aamuna tuntui hyvältä herätä Kollin vierestä. Maanantai-iltana keskusteltiin pitkä tovi ja selvelviteltiin asioita. Saatiin keskustelua asioista ja niiden vierestä aika lailla. Ilta meni ihan mukavasti. No, se ainakin selvisi, että suhde jatkuu. Tuntuuhan se hyvältä ja olen iloinen asiasta, mutta se kuitenkin kaihertaa, etten missään tapauksessa halua tehdä yksinkertaisista asioista noin monimutkaisia ja vaikeita.

Olen joskus tehnyt asioista liian vaikeita ja monimutkaisia, ja nyt tähän ikään mennessä, kun olen oppinut yksinkertaistamaan asioita ja jättämään turhat asiat sivuun, niin en haluaisi enää tehdä mistään "helposta ja yksinkertaisesta" asiasta mitään hankalaa ja monimutkaista. Vaikka olen pyrkinyt tekemään asioista helppoja, yksinkertaisia ja elää melko minimalisesti, niin siitä huolimatta olen saanut nauttia rikkaasta ja monipuolisesta elämästä. Ei ne toisiaan sulje pois. Ehkä olen kuitenkin monessa asiassa erittäin naiivi.

Ennenkuin menin maanantai-iltana Kollin luo, niin käytiin ajamassa pimeässä. Mulle se oli jo toinen kerta. Kävin pimeän ajon jo kertaallee tuossa muutama viikko sitten ajamassa, mutta sitä ei oltu merkattu kirjoihin kansiin. Kyllä se ensin vähän otti kupoliin, ettei sitä oltu merkattu, mutta sitten ketutus meni ohi, kun pääsin lähinnä avustajaksi. Pääsin pelottelemaan muita kuskeja ja kulkemaan ilman heijastimia harjoitteluradalle. Tämä aiheutti lähinnä sen, että pääsin taas muutamaksi tunniksi Suosikin yksityisopetukseen. Sehän sopi mulle paremmin kuin nenä päähän! Missään vaiheessa ei livetty juttelemaan kaksimielisyyksiä, mutta höpötystä riitti kokoajan. Ei montaa minuuttia hiljaista ollut. Tietäisin kyllä mitä tekisin sille miehelle, jos sopiva tilaisuus tulisi ja molemmat olisi suostuvaisia. Sen verran namu mieheksi Suosikki on! Oli tuossa avustamisjutussa myös se hyvä puoli, ettei minun tarvinnut olla Höntin seurassa, eikä kuunnella sen höpötyksiä. Niitä ei jaksa oikeasti kuunnella. Olihan se taas innostunut toisessa linja-autossa höpöttämään asian vierestä ja sellaista jolla ei juurikaan ole merkitystä.

Eilen sitten oltiin taas ajoharjoitteluradalla liukastelemassa. Onhan se mukavaa, kun pääsee isolla autolla kokeilemaan turvallisesti, miltä tuntuu ajaa reiluja taajamanopeuksia ja saada pysäytettyä auto mahdollisimman nopeasti, tehokkasti, saada väistettyä ja hallittua kaarteessa auto ja jarrutus. Ihan tarpeeseen tuo harjoittelu tulee, mutta onhan se  ihan eriasia harjoitella radalla kuin sitten tehdä se saman liikenteessä oikeassa tilanteessa. Tässä vaiheessa taitaa olla kuitenkin tärkeintä asiat ja tekemiset saadaan tuonne selkäytimeen. Toivottavasti asiat sitten oikean tilanteen tullen sitten olisi edes jotenkin hallussa. Tietysti parasta olisi, ettei niitä läheltäpiti tilanteita tulisi ollenkaan, mutta sehän ei ole pelkästään minusta riippuvainen. Ainut huonopuoli oli se, että selkä oli hetkittäin tosi änkyrällä tuulella. En meinannut kunnolla pystyä polkemaan jarrua. Sattui ja vihloi ihan hitosti alaselkään ana, kun polki jarrua rajummin.  Joku hermo tuolla alaselässä ja oikeassa jalassa on aika pahasti pinteessä. Onneksi pääsin välillä kävelemään, se aina helpotti tilannetta.

Mutta ei yhtään pöllömpi reissu Rovaniemelle. Tai oikeastaan se oli hyvä reissu. Tämä tästä tällä kertaa. Lisääkin voi vielä ilmaantua.