Riikan reissun jälkeen oli hivenen vuorokausirytmi sekaisin. Vaikka viimeviikoloppu olikin vapaata, niin en saanut vuorokausirytmiä  normaalimmaksi. Maanantaina ja tiistaina oli sitten normi aamuvuoro; kuudesta kuuteen. Vaikka päivällä onkin parin tunnin tauko, mutta kun silloin käy hoitamassa omia asioita tai pesemässä ja siivoamassa auton, niin eihän siinä pääse yhtään elpymään. Onneksi keskiviikkona ja torstaina olin sitten iltavuorossa. Iltavuoro on "vain" yhdeksän tuntinen. Iltavuoron aikanaan on helpompi saada vuorokausirytmi helpommin palautettua. Ja teki nyt terää. SAin helpostikin väännettyä niin, että saan yöt nukuttua kohtuu normaalisti ja yhdessä pätkässä. Riikan reissun jälkeen nukuin kahdessa ossassa yhteensä 6-7 tuntia, eli pikkasen liian vähän. Olen tässä viimeisen vuoden aikana humannut, että tarvitsen sen kahdeksan tuntia unta, etenkin jos vietän aikaani paljon auton ratissa.

Maanantaina tarkoituksella tauon aikana tapasin sitten Tekstailijakin. Mies oli vähän vaisunlainen normaaliin verrattuna, ei oolut mies kovinkaan puheliaalla tuulella. Vähän puoliväkisin juttelin ihan kaikesta muusta, etenkin Riikan reissusta. Ensialkuun Tekstailija oli hieman vaivaantuneen oloinen, mutta helpottui jonkin verran aikaa myöten, kun en sanonut sanaakaan tai vihjaissutkaan hänen tekstailustaan. Sen keskustelun jälkeen vaikutti siltä, että "nouhätä" duunikaveruus ja työrauha säilyy. Eilen Tekstailija kuitenkin toivotteli munarikasta pääsiäistä. Tekstari tuli työaikaan, joten ei siinä sen kummempaa..... Ei ainakaan tällä erää!

Tällä viikolla on vissiin matkustajilla ollut pitkäviikonloppu mielessä. Kahdella matkustajalla kävi niin, että tulivat autoon antoivat rahan mulle kouraan ja jäivät odottelemaan. Vasta sitten, kun kysyin, että mihin kyseiset henkilöt haluavat mennä, niin he heräsivät sanomaan matkan määränpään. Täällä meilläpäin normaalisti matkustajat suureen ääneen kailottavat mihin ovat menossa, etenkin jos ovat maksamassa matkaa rahalla. Mutta joo onhan tämä viikko ollut.......