Ruhtinaallisesta kahden viikon mittaisesta lomasta on sitten viimeistä päivää lukuunottamatta nautittu. Tuntuu hyvältä, kun on saanut ladattua akkuja ja keskittyä vähän toisenlaiseen tekemiseen. Pitää tässä alkaa rutinoitumaan kahdenviikon mittaiseen työharjoitteluun. tai työssäoppimiseen, kuten sen virallinen nimi nyt oikeasti kuuluu. Perjantaina soitin Suurelle Päällikölle kysyäkseni maanantain työvuoroa. Puhelimessa mie kuulosti ihan toiselta kuin mitä se on tähän mennessä puhelimessa kuulostanut. Suuri Päällikkö kuulosti paljon iloisemmalta, rennommalta ja vakuuttavammalta.  Jäi huomattavasti positiivisempi kuva nyt edellisiin kertoihin verrattuna. Paremmasta mielikuvasta huolimatta peruspessimistinä pikkaisen jään epäilemään miten tuo kaksi viikkoinen menee ja mitä kaikkea pääsen tekemään. Kaikesta päätellen en kuitenkaan ole kahta viikkoa pelkästään kahvinkeittäjänä.

Tänään siis pitäisi raskia jättää Rovaniemi taakse ja lähteä Pelloon nauttimaan pikkukylän rauhallisuudesta. Pieni haikeus on siinä, etten saa ennen perjantaita nauttia Kollin läheisyydestä, ellei hän päätä tulla käymään kylässä. Vai pitäisikö asia kääntää sittenkin positiiviseksi asiaksi, että saan muutaman päivän nauttia ja riutua kaukokaipuusta? Työpäivän aikana sitä ei taida keretä kaipaamaan, mutta aamut ja illat saattaa olla melko kaipuun sävyttämiä. On se ollut ihanaa, kun illalla on saanut käpertyä toisen kainaloon ja aamulla herätä toisen läheltä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Kolli on juuri sellainen, jonka vierestä haluasin herätä erittäin monena aamuna, myös tulevaisuudessa. On ollut nautinnollista yöllä herätä yöllä ja kuunnella, kun Kolli hengittää oikein raskaasti, joskus vähän kuorsaa ja tuhiseen. Tämä alkaa olemaan jo vakavaa ihastumista!

Ei muuta kuin nauttimaan lämpimästä kesäaamusta parvekkeella, aamukahvista ja päivänlehdestä. Nukkukoon Kolli vielä hetken aikaa kaikessa rauhassa.