Okei, mulla on myös taksikortti.  Ja minua melko usein pyydetään "tolppa-apinan" puuhiin. Oikeastaan lähes yhtä usein kieltäydyn kuin mitä pyydetään. En kieltäydy sen takia, että linja-autonkuljettajan ja taksinkuskin hommat kilpailisivat keskenään. Vaan kieltäytymisen syynä on lähinnä ajanpuute. Vaikka en teekään täysiaikaisesti linja-autoajoja, niin siitä huolimatta en ole niin rahan tarpeessa, että lähtisin vielä ajamaan ihan solkenaan myös taksia. Minua sitoo linja-autonkuljettajana ajo- ja lepoajat, joita ei taksikuskin ole pakko noudattaa, mutta siitä huolimatta minun täytyy ottaa molemmat ajot huomioon töitä tehdessä. Työnantaja ei ole kieltänyt minua ajamasta taksia, mutta on sanonut suoraan sen, että minun täytyy osata itse huolehtia siitä, että olen tarpeeksi hyvin levännyt, kun tulen hänen antamalleen työvuorolle. Se on mielestäni hyvä ohje ja sitä pyrin kaikessa noudattamaan. Myös työnantajani omissa työvuoroissa; en suinpäin sukkelaan hyppää iltavuorosta päivävuoroon, jos en vuorojen välissä kerkeä tarpeeksi hyvin elpymään tai tiedä, että jälkimmäisen vuoron jälkeen mulla on reilumman mittainen työvuoro. Sen on myös työnantaja hyväksynyt, koska myös hänelle ihmisten turvallisuus liikenteessä on tärkeää ja turvallisuutta heikentää, jos kuljettaja ei ole tarpeeksi hyvin levännyt työvuorojen välissä, vaikka lain ja asetuksen puitteissa vuorojen välissä voisi lyhyempikin lepotauko.

Nyt on ottanut pari taksiyrittäjää herneenpalon poikittain nokkaansa, kun olen kieltäytynyt ajoista, vedoten työ- ja ajoturvallisuuteen sekä omaan jaksamiseen linja-autonkuljettajana. Eräskin yrittäjä yritti houkutella minua juhannukseksi (to-su) taksin ajoon, mutta ilmoitin, että en lupaa mitään varmaa, kun taksilupani on katkolla, odotan oman työnantajan ilmoitusta töistä ja vähn muustakin, eli lähinnä omasta jaksamisesta. Juuri tämä kyseinen yrittäjä suuttui ihan totaalisesti, kun ilmoitin etten voi mennä juhannukseksi ajoon, kun työnantajani laittoi minut erääseen tilausajoon niin, että olen juhannusaattona vasta takaisin kotona. Vaikka taksin ajossa omalla ajamisella ja innokkuudella on vaikutusta tilin suuruuteen, niin siitä huolimatta luulen, että työnanatajani tarjoama keikka viehättää huomattavasti paljon enemmän. Ei pelkästään palkan, lisien ja päivärahojen vuoksi, mutta jostain kumman syystä myös sillä on vaikutusta, että pääsen tällä keikalle kuljettanaja ihan yksin ja keikka suuntautuu Norjaan. Vaikka reissu ei kestäkään montaa vuorokautta, niin oma osaaminen karttuu ja on noin muutoinkin kovalla koetuksella. Se olisi ihan ensimmäinen tilausajo ihan yksinään ja vastuu reissun onnistumisesta olisi täysin yksinään minun. Loppu juhannuksen haluan olla ihan perheen parissa; nauttia parista vapaapäivästä, saunoa, kelin salliessa grillailla, parit pihapelit tai pari roskaromaania voisi tehdä terää. Olen tehnyt reilun vuoden ahkerasti töitä; opiskellut itselleni uuden ammatin ja hankkinut itselli ammattia vastaavia töitä, enkä oikeastaan ole muuten lomaa pitänytkään kuin viime kesänä kaksiviikkoa ja jouluna melkein kaksi viikkoa. Molemmat menivät muissa hommissa, eikä nyt olleet oikeastaan lomia, vaan pikemminkin taukoja opiskelusta. Nyt alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan useamman päivän, mielummin parin viikon mittaista taukoa työteosta, jotta voisi oikeasti lada akkua. Okei, ymmärrän liiankin hyvin, että taksiyrittäjänä oleminen ei ole mitenkäänpäin helppoa ja kevyttä, ja auton on oltava mahdollisimman paljon liikenteessä; etenkin sovittuina vuoroina. Taksiyrittäjä tietää myös sen, että se on hengenvaarallinen yhdistelmä auto ja väsynyt/uupunut kuljettaja. Niin silloin pitäisi myös ymmärtää, että joku rengeistä voi kieltäytyä juuri omaan jaksamiseen vedoten. En muista tiedä, mutta mie aion olla edelleenkin niin vastuullinen kuljettaja, että kieltäydyn ajosta, jos se riskeeraa minun, kuljetettavien tai muitten kanssaihmisten turvallisuutta. Se olisi vasta itsekästä ja lyhyt näköistä toimintaa, jos lähtisin ajoon vaikka oma jaksaminen olisi huonoissa kantimissa. Tässä alkaa pikkuhiljaa toivomaan, että taksinkuljettajia koskisi ihan samat ajo- ja lepoaika-asetukset kuin muutakin ammattiliikennettä, vaikka samankaltaisia säännöksiä löytyy taksikuljettajien työehtosopimuksesta, mutta se ei taida olla yleissitova, eikä sitä taida noudattaa juuri kukaan.....