Olipas taas työtäyteinen päivä. Enpäs taaskaan kerennyt pitämään taukoja. Kaksi lyhyttä vessataukoa olen tänään kerennyt pitämään ja muun ajan olen tehokkaasti sompaillut eestaaspoikittain ympäri kaupunkia. Matkustajia on riittänyt melko mukavan tuntuisesti. Tänään tuli sitten tippiäkin, vaikkei sen vastaanottaminen ole suotavaa. Tipit on porukalla laitettu samaan kasaan ja sitten jossain vaiheessa järkätty sitten jotain kivaa työporukalla. Hetkittäin minusta tuntuu, että tänään en olekaan kerennyt muuta tekemäänkään kuin polkemaan kaasua ja vaihtamaan vaihteita. Nyt kun yritän muistella, että ketkä on tänään hypännyt kyytiin, niin ei mulla ole kunnon muistikuvaa. Autossa on välillä käynyt kauhea kälätys ja ohjeiden antaminen. Minua ei kyllä ole kukaan vielä uskaltanut tulla neuvovaan, vaikka se ei kuulemma ole kovin harvinsta, että ajo-ohjeita tulee. Puhelinkin on tänään soinut turhan ahkerasti, kyydin tarvitsijoita on sateella huomattavasti ennemmän kuin kuivalla syyskelillä. Tänään piti käydä hakemassa Keroputaan sairaalalta (psykiatrinen sairaala) yhden matkalaisen. Matkustaja oli sellainen "peikkotukkainen", epäsiistin oloinen, puheli (siis mumisi) sekavia ja haisi sairaalalle. Ensimmäinen asiakas, jota en ole uskaltanut katsoa silmiin. En minua oikeastaan pelottanut sen miehen kyytiin ottaminen, mutta mulla oli epämiellyttävä ja etova olo. Ei tuntunut yhtään kivalta/mukavalta olla yksin autossa sen miehen kanssa. Kyseisellä reissulla minun piti hakea Työvoimalasta yksi vajaakuntoinen kyytiin, mutta jostain kumman syystä unohdin hänet ihan totaalisesti. Onneksi hän soitti perääni. Myönsin hänelle mokanneeni tosi pahasti ja pyytelin anteeksi. Eihän se anteeksi pyyntö odottamista korvaa, mutta kuitenkin...... Onneksi näin pahaa mokaa ei vielä ole tullut, vaikka yksi vähän pienempi unohdus on tullutkin.

Aamulla sain lähteä Kaakamon reissulle ihan yksin. Laivaniemessä meinasin järkyttyä, kun tämä Pissis tuli kyytiin ja minun piti heittää hänet valtatien varteen. Tämä on vasta toinen kerta, kun hän vaivaantuu tulemaan kyytiin kolmen viikon harjoittelun aikana. Jos olisi ollut aniliininpunaista tai neonkeltaista spraymaalia autossa, niin takuu varmasti olisin vetänyt ison rastin mustaan kojelautaan. Sen verran poikkeuksellinen tapaus tämä oli. Sitten, kun pappojen hausta, niin poikkesin linja-autoasemalta hakemassa (=kehitysvammaisten) Timpan kyytiin. Timppa on yksi firman kuskeista, hän halusi nähdä tämän aamun kehareitten hakemisen. Hän ei sen enempää ollutkaan tänään minun kyydissä. Timpalta tuli muutama isällinen ohje autolla ajoon, lähinnä taloudelliseen ajamiseen. Ei menneet ohjeet hukkaan, eikä kuuroille korville.

Huomiseksi mulle laitettiin vähän lisää paineita. Minun pitää hakea kielikoulusta oppilaita hammaslääkäriin. Ohjaaja soitti asiasta. Kun hän soitti ja kuuli, etten ole varma missä kielikoulu on, niin olin kuulevani pientä kiukustumisen merkkejä. Olisinhan sen tarkan paikan löytänyt netistäkin, mutta Timppa hihkaisi takaa, että hän voi käyttää minut siellä ja oikealla nurkalla, jotta ei mene huomenna turhaa aikaa oppilaiden metsästämiseen. Tämä haku täytyy tehdä normaalin palvelulinjan ohessa, joten pikkasen tulee olemaan kiirusta, jotta pysyn kohtuullisen hyvin aikataulussa. Niin on siitä yksi suuri asia myös, Pääjohtajan ei tarvitse tulla 35 kilometrin päästä heittämään varttitunnin keikkaa. Eli firma säästää, kun laittaa minut töihin ja Pääjohtaja saa keskittyä muihin hommiin.

Että niinku tämmönen päivä......