Ei tunnu yhtään hyvältä olla koulussa. Päätä ja kurkkua särkee ihan vietävästi. Kävin tuossa jokin aika sitten sen verran lekurissa, että sain poskiontelotulehdukseen antibioottikuurin. Toivottavasti tehoaa.

* * * * * * * * * *

Tänään tuli sittten tieto, että minulla on maanantaina inssiajo. Ei ole hirveästi hurraamista, kun ei ole kuin perjantaina enää yksi harjoitusajopäivä. Meitä on viisi ajamassa linja-autopuolella, pitäisi saada kolme autoa käyttöön. Toivottavasti saan perjantaina ajaa yksin ja Suosikin kanssa, niin oppisi ainakin jotain ajamisesta ja olisi mahdollisuus päästä maanantaina inssistä läpi. Toivomuksen tai oikeastaan vaatimuksen olen ainakin esittänyt. Toivottavasti Höntti muistaa asian ja järjestää asian niin kuin minä toivon.Täytynee pitää pari päivää peukkuja. Ja sekin selvisi tänään, että heti kun saadaan D-kortti suoritettua, niin meille linjurikoskeille pitää kirjoittaa väliaikainen todistus ammattipätevyydestä. Väliaikainen todistus tarvitaan työssäoppimista varten.

* * * * * * * * * *

Tänään meillä oli REAKista (raskaan kaluston ennakoiva ajokoulutus) koe. Oli taas sellaisia kysymyksiä, että maalaisjärjelläkin lähes kaikkiin olisi osannut vastata melkein kokonaan oikein. Noh, tulee taas yksi numero lisää sitten todistukseen.