Alkoipas tämä aamu melkoisesti. Eihän tässä aurikoisessa syyssunnuntaissa mitään vikaa ollut, mutta meinasin heti aamusta polttaa käämini ihan totaalisesti. Taloyhtiössämme on tapana tehdä varaus pyykkivuoroista. Yleensä varausta ei tarvitse, kun taloyhtiön yleistä pesukonetta vain harva käyttää ja taloyhtiössämme ei montaa asukasta edes ole. Varauslistaa käytetään juuri silloin, kun joku tietää haluavansa pestä pyykkiä juuri tiettyyn aikaan. Olin tehnyt täksi aamuksi pyykkikoneelle varauksen kahdeksasta yhteentoista (8-11), jotta saan pestyä kaikki mahdolliset pyykit. Niin VI~~U! Eiköhän yläkerran akka ollut vienyt juuri hetkeä aikaisemmin pyykkinsä koneeseen pyörimään. Varauslista on ihan pyykkikoneen yläpuolella seinässä kiinni, joten sen näkee, jos ei pyykkituvalle kellariin menen takaperin tai kontaten! Tullessani pyykkituvalta näin yläkerran akan parvekkeella tupakalla, joten piti taas pitkästä aikaan sanoa asiasta, että olisi oikeasti syytä tarkistaa se varauslista ennenkuin laittaa pyykit koneeseen! Akka ei ollut taaskaan älynnyt katsoa listaa ja olihan mulla kuulemma loppupäivä aikaa pestä pyykkiä. Niin joo, mullahan ei tietenkään ole mitään muuta tekemistä vapaapäivänäni kuin olla kotona ja odottaa pyykkikoneen vapautumista! Mistä sekin akka tietää mitä kaikkea olen tälle päivälle sopinut. Ei auttanut kuin siirtää muutaman tunnin myöhemmäksi vanhempieni luokse menoa.

Niin, että tänään sitten tapahtuu jotain pientä jännittävää. Vanhempani tapaavat ensimmäistä kertaa Kollin. Minua se ainakin jännittää. Tai se oikeastaan jännittää, että mitä vanhemmat ovat mieltä Kollista ja tykkäävätkö he hänestä. Tiedän, ettei vanhemmilleni, etenkään äidilleni, mikään riitä, eikä kukaan mies voi olla mulle tarpeeksi hyvä. Eihän sillä ole oikeastaan niin suurta väliä mitä mieltä vanhempani ovat Kollista. Haluaisin kuitenkin, että vanhempani tulisivat hyvin toimeen Kollin kanssa. Katsotaan........ Mitä tuleman pitää. Toivotaan parasta, muttei pelätä pahinta. Tämä on kuitenkin minun elämää ja minähän sitä elän tavallani.