Duunikaveri on kaikesta päätellen selvinnyt känniviestien henkisestä krapulasta. Nyt häneltä tulee pääsääntöisesti asiapitoisia tekstareita. Mitä nyt muutaman kerran on tullut pyyntöjä kahville, mutta ne on aina tähän mennessä ne ovat tulleet sellaiseen aikaan, ettei minun aikatauluun ole mitenkään sopineet. Ja taidan tulla torppaamaan kahvikutsut myös jatkossakin. Se on sitten ihan eriasia, jos työpaikalla tauolla satutaan samaan kahvipöytään, mutta ei missään tapauksessa työajan ulkopuolella. Duunikaverit on mulle "pelkästään" duunikavereita, vaikka ovatkin tärkeitä, mutta harvan kanssa haluan olla tekemisissä työajan ulkopuolella. Eikä duunikavereitten kanssa harrasteta minkäänlaista "ylimääräistä" säätöä, etenkään tällaisessa pienessä työpaikassa, eikä pienellä paikkakunnalla. Toiseksi, kyseinen duunikaveri ei kuulu siihen joukkoon, jonka kanssa ystävystyisin tai alottaisin kaveroinnin muun syyn takia kuin töitten vuoksi. Kolmanneksi, mies on aikamoinen häntäheikki. Neljänneksi hällä on jo vaimoke entuudesta