Noh, nyt sitä on sitten siirretty laukullinen tärkeimpiä tavaroita ja itsensä koulutuspaikkakunnelle, eli Pelloon. Tekee melkein räväyttää heti ensimmäisenä iltana ja elää kuin pellossa. Melkein heti ensimmäisenä piti tulla laittamaan grilliin tulet ja laittaa sauna taas vaihteeksi lämpiämään. Grilliin tuli tehtyä pienet kynsitulet, vain sen vuoksi, että välillä pääsee lämmittämään sormia. Mulla ei tällä hetkellä toimi netti sisätiloissa, mutta täällä pihalla langaton verkko toimii moitteettomasti. Heti aamusta täytyy mennä sanomaan asiasta. Netin on pakko toimia myös sisätiloissa. Kone ei taida tykätä kovinkaan hyvää sitten talvella, jos pihalle tulen pariksi tunniksin surffailemaan ja hoitamaan niitä asioita, joita teoriatunneilla ei voi tai "kerkeä" hoitamaan.

Täällä on tapahtunut naapurustossa aika paljonkin muutoksia. Seinänaapuri on muuttanut Kemiönsaareen, yläkertaan kulmittain minusta on muuttanut vanhempi, vähän alkoholisoitunut pariskunta. Naapuririvitalosta Antisankari on saanut fudut asunnosta, mutta viihtyy yläkerran naisen luona silloin, kun naisella lapset ovat isällään. Rivarin perhe on muuttanut pois, joten pihapiirissä ei ole tällä hetkellä yhtäsainuttakaan koiraa. Rivariin on ilmeisesti muuttamassa mies teini-ikäisen pojan kanssa, kun he ovat aikaisemmin käyneet siellä ja nyt he näyttävät siivoilevan asuntoa. He kyllä saattavat järkyttyä, kun näkevät meidän muutaman kuljetuspuolen aikuisopiskelijan valloittavan grillialueen monena iltana viikossa.  Ennen työssäoppimisjaksoa meillä oli melko perinteisesti tapana grillailla kolmena neljänä iltana viikossa ja vähinään yhtä usein saunottiin. Eikä me mitenkään sieltä hiljasimmasta päästä oltu, vaikka älämölö osattiin lopettaa useimmiten viimeistään yhdentoista pintaan illalla.

Aamulla, kun lähdin Torniosta junalla kohti Pelloa, olin vähän innoissani. Mutta nyt, kun olen täällä viettänyt jo muutaman tunnin, niin mulla on ikävä töihin ja muutamaa ihmistäkin kaipaan tänne seurakseni. Olisihan se tietysti ihan kiva, jos Kolli olisi täällä, mutta muutama muukin voisi olla täällä höpöttelemässä ja viettämässä rauhallista sunnuntaita. Mulla on vaan niin ikävä ihmisten seuraan!