Sää on ollut mitä mainioin tässä pari päivää. Aurinko on paistanut meilkein pilvettömältä taivaalta. Ei edes hyvät kelit ole saaneet minua piristymään laisinkaan. Tuntuu taas, että kone pelkästään yskii, eikä käynnisty laisinkaan. Tuntuun, ettei mikään oikein tunnu mielekkäältä. Etenkin tänään, kun on ollut pakko lähteä liikenteeseen, niin aamulla kellon soidessa on tehnyt sulkea kello ja vetää peitto korville ja jäädä makaamaan. Ei sinällään, tänään ei oikein hotsittanut lähteä äitiä kuskaamaan ympäri kaupunkia. Sen jo etukäteen tietää, että mikään ei mene niinkuin äiti toivoo, eikä hän saa sanottua ääneen mihin hänen täytyy päästä. Viimeviikolla, kun sovittiin, että lähden äitiä kuskaamaan, niin silloin äiti sanoi, että hänen pitää päästä käymään röntgenissä. Mutta tänä aamuna se sai viimein ja vihdoin sanottua, että on myös lääkärille aika, puolituntia röntgenin jälkeen! Onneksi en sitten sopinut tälle päivälle yhtikäs mitään muuta menoa.

Eilen illalla viestittelin mahdollisen työharjoittelupaikan päällikön kanssa. Jotenkin huvitti, että asioista keskustellaan tekstiviesteillä, eikä puhelun avulla tai sähköpostitse. No, saatiin kuitenkian asia etenemään taas vähän eteenpäin. Huomenna sitten "treffataan" firman toimistolla, sitten jossain vaiheessa, kun herra ilmoittaa itselleen sopivan ajankohdan. Jos ei huomenna satu natsaamaan, niin sitten alkaa jo tulemaan pienoinen paniikki. Muista firmoista en vastausta ole saanut kyselyistä huolimatta. Jos tästä ei nyt natsaa, niin tosi vähiin käy mahdollisuudet. Kohta tipun työmarkkinatuenpiiriin, eli mula tulot tippuu yli puolet. Vaikka asumistuki vähän nousee ja mulla on mahdollista saada toimeentulotukea, mutta senkään jälkeen mulla ei ole taloudellisesti vara kulkea toiselle paikkakunnalle suorittamaan työharjoittelua. Eikä seitsämäksi viikoksi kannata muutta, jos ei ole tiedossa samantien vakituista työpaikkaa.  Mutta katsotaan, ei tämä pähkäilemällä etene. Se on uskallettava mennä tultapäin, ilman sarvia ja hampaita, vaikkei kone käynnistyisikään!